Vuoden 1320 tapahtumista Intiassa, erityisesti Delhin sulttaanikunnassa, saattoi tuntua kaoottiselta ja epävarmalta ajalta. Tughlaqien dynastia oli noussut valtaan vasta edellisen Khilji-dynastian kukistamisen jälkeen. Heidän hallituskautensa oli aluksi täynnä lupauksia ja uudistuksia, mutta pian he joutuivat kamppailemaan sisäisten riitojen ja ulkoisten uhkien kanssa.
Khiljien dynastiasta saattoi jäädä jälkiä, jotka hankaloittivat Tughlaqueja. Esimerkiksi Muhammad bin Tughlaq oli tunnettu visionäärisistä ja usein epäkäytännllisistä uudistuksistaan. Hän esimerkiksi pyrki siirtämään Delhin pääkaupungin Daulatabadhin Dekaanin ylänköalueelle, jotta hän voisi hallita valtakuntaansa paremmin. Tämän yrityksen tuloksena syntyi kuitenkin logistisen ja taloudellisen kaaoksen tilanne, kun ihmiset kieltäytyivät muuttaa uuteen kaupunkiin ja hallintojärjestelmä oli täysin hajaantunut.
Tughlaqueja vaivaavat ongelmat eivät loppuneet siihen. Heidän valtaansa uhkasivat myös alueelliset kapinat. Vuonna 1320 useat sulttaanikunnan provinssit nousivat kapinaan Tughlaqien hallintoa vastaan. Näiden kapinoiden syyt olivat monimutkaisia, ja niihin kuului paitsi tyytymättömyys korkeisiin veroihin, myös frustraatio Tughlaqujen epäonnistuneista politiikoista.
Kapinat olivat vakava uhka Delhin sulttaanikunnalle. Se johti sisäisiin taisteluihin ja valtakunnan heikkouksiin. Taistelut jatkuivat pitkään, ja lopulta Tughlaqien dynastia ei kyennyt hallitsemaan tilannetta.
Tässä vaiheessa Khiljien dynastiasta lähtöisin oleva Nasiruddin Mahmud nousi kapinan johtajaksi. Hän oli taitava sotilasjohtajana ja hän onnistui keräämään tuekseen useita tyytymättömiä provinssin johtajia.
Mahmudin joukot marssivat kohti Delhiä, voittaen matkan varrella useita Tughlaqien armeijoita. Vuoden 1320 loppupuolella Mahmud saavutti Delhin ja kukisti lopullisesti Muhammad bin Tughlaqin joukot.
Khiljien dynastian paluu: seuraukset Nasiruddin Mahmudin voitto merkitsi Khiljien dynastian paluuta Delhiin ja Delhin sulttaanikunnan valtaistuimelle. Hän otti itselleen tittelin “Shams-ud-Din” ja aloitti uudet hallintokautensa.
Mahmudin hallituskausi toi Delhin sulttaanikuntaan jonkin verran vakautta ja järjestystä. Hän keskitti valtaa, korjasi talousjärjestelmää ja rauhoitteli kapinoivia provinsseja. Hänen hallintonsa nähtiin yleisesti edistysaskeleena.
Tughlaqien dynastian kaatuminen vuonna 1320 oli merkittävä tapahtuma Delhin sulttaanikunnan historiassa. Se osoitti, että poliittinen epävakaus ja kapinat voivat kukistaa jopa vahvan dynastiin, ja se korosti Khiljien dynastialle kuulumisen merkitystä.
Mahmudin paluu valtaan muutti Delhin sulttaanikunnan kurssia. Hänen hallintonsa oli suhteellisen rauhallista ja vakaata. Hän onnistui myös vahvistamaan Delhin sulttaanikunnan asemaa Intiassa.
Taulukko: Tughlaqien dynastian ja Khiljien dynastian vertailu
Ominaisuus | Tughlaqien dynastia | Khilji-dynastia |
---|---|---|
Valtakausi | 1320-1414 | 1296-1320 (ensimmäinen kerta) |
Tunnetut hallitsijat | Muhammad bin Tughlaq, Firoz Shah Tughlaq | Alauddin Khalji, Malik Kafur |
Hallintomalli | Keskeinen, reformiaaltoja | Keskeinen |
Taloudellinen tilanne | Epävakaat, korkeat verot | Väljä ja vahva |
Sisäinen vakaus | Aluksi vakaa, myöhemmin kaoottinen | Suhteellisen vakaa |
Nasiruddin Mahmudin nousu valtaan oli merkittävä käännekohta Delhin sulttaanikunnan historiassa. Se osoitti, että poliittinen muutos oli mahdollista, ja että vanhat dynastiat voisivat palata valtaan.
Mahmudin hallinto toi Delhin sulttaanikuntaan jonkin verran vakautta ja järjestystä. Hänen saavutuksiaan olivat keskitetyn vallan vahvistaminen ja talousjärjestelmän korjaaminen.